maanantai 8. kesäkuuta 2015

Siellä taas

Siis siellä toisessa kodissa. Kreikassa "mökillä" (no okei, oikeasti ystävän hotelli). Oikeastaan olen aika kateellinen kaikille niille joilla se mökki oikeasti on. Mutta silti en olisi valmis vaihtamaan Kreikkaa ja lomaa turkoosin veden äärellä mihinkään.


Loma alkoi tänävuonna sateen saattamana. Onneksi huomenna jo on kirkkaampaa. Kuulemma.




Tänään lähdimme ystävän kanssa kohtaloa uhmaten Marathin rannalle, aikeena (no hyvä on, haikeana toiveena, sormet ristissä rukoillen sään jumalia) uida tuolla ihanalla rannalla. Ystävällä oli viikon ainoa vapaapäivä ja innokkaina lähdimme sitä yhdessä viettämään.

Totuus on kuitenkin toinen. Istuimme 3 tuntia kahvilassa rankkasateen takoessa ympäristöä. Kerkesimme parantaa maailmaa, juoda kuumaa teetä ja vastailla 4-vuotiaan jäätelönsyöjän loputtomiin kysymyksiin ja hyppyytellä puolivuotiasta, pieni meinasi kuolla tylsyyteen. Taisi pelästyäkkin hurjaa sateen ääntä tuo pienen pieni.

Lopulta, sateen hetkeksi laantuessa hieman, käväisi 4-vuotisas uimassa. Kyyhötin sateenvarjon kanssa rannalla ja suurella tyyneydellä mietiskelin: Tämän olisin voinut tehdä Suomessakin. Siellä minulla olisi ollut kumisaappaat, sadetakki ja monta paksua villapaitaa.

Kesämekossa ja rantaläpsyissä hytisin mustan taivaan alla ja ihmettelin pikkuapinan intoa. Ja tottakai, ainoa pitkähihainen neule, jonka olin raahannut matkalaukussa mukanani, oli jo kastunut. Pieni neiti paleli aiemmin, vielä vaatteet päällä ollessaan ja kietoutui neuleeseeni.

Ihan vahngossa se sitten ui muutamassa kuralätäkössä ja kastui muutenkin pienen neidin sadetutkimuksen myötä. (Ja ihan ilman ironiaa, edellen suurella tyyneydellä mietin, miten uimapuvussa ei tullut ollenkaan kylmä, sateen hakatessa niskaan ja meriveden kutitellessa varpaita).

Lopulta pääsimme lähtemään, ajoimme Hanian toiselle puolelle syömään - ja tottakai siellä suunnalla paistoi aurinko.

Eipä ollut meistä tänään lottoajiksi. Sen verran huonosti onnistuimme valitsemaan ilmansuunnan retkellemme:).

Sade, kesä ja ystävän seura. Ihana päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti