maanantai 4. toukokuuta 2015

Hanian kujilla

Niinhän siinä sitten kävi, että matkakuume nostaa päätään. Vakavasti, tulisesti ja voimalla. Sydäntalven kaipuu kauas pois on aina vaan niin voimakasta. Nyt keväällä tunne vain voimistuu ja päiviä lasketaan seuraavaan matkaan. Tänä vuonna keksin oivan ratkaisun- lentolippujen varaus jo talvella sai kesän kummasti tulemaan lähemmäksi.

Ja nyt on enää kuukausi ja melkein jo kiire. Tänä vuonna suunnitelmakin ovat jo muotoutuneet. Yleensä tässä vaiheessa vasti mietin, että mistä lentoliput, minne ja mitä olisi kiva nähdä ja kokea kesällä. Pikku apina on muuten tilannut  reissun mieluummin Turun saaristoon kuin Kreikkaan, vähintäänkin Tansaaniaan, mutta papukaija käy jo kuumana Kreikan tyrskeitä ajatellessa.

Nyt on aika aloittaa tämän bloginkin elvytys. Kummasti syksyn pimeys ja talven lähestyminen sai kirjoitusinnon hiipumaan. Mutta nyt on aika avata kuvakansiot tietokoneelta ja ihailla ja muistella.

Tällä ketrtaa  (ja taas) ajatukset lentävät Haniaaan. Sen kujille ja lämpöön. Ystävien luokse, kotiin.









Arxontaki on kahvikauppa Hanian vanhassa kaupungissa. Sen lisäksi sieltä saa kaikkea ihanaa, mm. Drapetsonan halvaa irtomyynnistä, erilaisia leipojan tarvikkeita, massoja, muotteja jne, koufetteja irtomyynnistä, irtokarkkejakin, halvadopitoja jne jne. Kunnon herkkukauppa! Suosittelen piipahtamaan, jos ei muuta, niin nuuhkimaan huumaavaa vastajauhetun kahvin tuoksua.
 

Mikro Karavi on lempikirjakauppani Haniassa. Daskalogiannikselle, Spalantzialla. Ihana pieni kirjakauppa, hyvä lastenosasto ja oikein ystävällinen omistaja. Vieressä Eaglen autovuokraamo. Varsin vähäeleinen omistaja on varmistanut meidän perheen autoilut Kreetalla jo parikymmentä vuotta.



 
 


 



 



 

 






 Koko vanhakaupunki on täynnä pieniä kujia ja katuja. Splantzian puoli on vielä rapistuneempaa (mutta sielläkin korjataan ja uudistetaan kovaa tahtia), lähinnä asunto tms. kortteleita, mutta länteenpäin mennessä kujat ovat täynnä kauppoja, kahviloita, ravintoloita. Omat suosikkiravintolani bloggasinkin jo ja ne löytyvät
täältä. Itse pidän kovasti siitä, että lähes koko vanhakaupunki muutettiin kävelykaduiksi muutama vuosi sitten. Siis ne kadut kauppahallin takana.

 Ketjuvaatekaupat, kuten Zara, sun muut ovat pääkadulla sekä ympäröivissä kortteleissa.

Haniasta löytyy myös mielenkiintoisia museoita. Merimuseo (ja linnoitus), bysanttisen taiteen museo, laografiko-Kansanperinteen-museo, arkeologinen museo jne jne. Monta muutakin taitaa löytyä.

Täytyypä vielä mainostaa hyvän ystävän tanssistudiota. Siellä voi käydä vaikka äiti-lapsi tunnilla lomaviikon aikana, jos haluaa hieman liikuntaa:) Kinetics-Dance-Visual-Art-Center. Paikka on Koum Kapin ja stadionin jossain puolessa välissä (Koum Kapi on muuten kanssa kiva paikka) . Mitä kauemmaksi keskustasta mennään, sen vaikeampi kivoja paikkoja on löytää, ilman paikallista apua. Esimerkiksi jossain Dikastirion luona on kuulemma leipomo, josta saa parhat lyxnarakiat (kreetalainen makea juustopiiras), ja Halepan yläpuolella on ihania näköalakahviloita. Halepassa kuulemma on vielä perinteinen kreetalaisen musiikin taverna/kahvila, mutta sinne en osaa mennä (pitäisi kyllä yrittää:)

Mutta tässä tuli muutamia, ei-niin-ihmeellisiä kuvia, mutta mielen ne saavat virittymään jo lomatunnelmaan:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti