maanantai 25. huhtikuuta 2016

Koufonissia: Pori ja Finikas ja muukin rantaelämä

Koufonissilla on ollut ehkä turkoosein meri, mitä olen Kreikassa nähnyt. Turkoosin eri sävyt, vaaleasta  ihanasta melkein mintunvihreän hempeästä syvään tummaan, lähes petroolin sävyyn. Aivan upeaa, ei voi muuta sanoa. Merestä ei halua nousta pois.

Yksi pieni miinus tälläiselle aurinkovarjo ihmiselle Koufonisin rannoilla on: varjojen puute. Puiden varjot ovat vähäiset, eikä rannat ole organisoituja, toisin sanoen varjokauppiasta ei näy. Mutta oikeasti sekään ei haittaa, niin kaunista ja ihanaa siellä on.

Porin rannalle pääsee paikallisbussilla (kyllä, sellainen saarelta löytyy.). Bussi kulkee aikataulun mukaisesti ja on edullinen.Taisi saarella olla pari yksityistä kilpailijaakin.

Porin ranta on upea. Kertakaikkiaan. Kuvat puhukoon rannan puolesta.

 
 
 
 
 
 

Porista löytyy myös yksi kahvila-snackbar, mutta ei ihan rannasta kiinni. Pikkuapina on tutkimassa jäätelövalikoimaa. Taisivat vedellä  kumpikin muksu 2-3  jätskiä ahaha. No kerrankos näin. 

 
 
 


 
Finikaksen ranta oli toinen, johon köröttelimme bussilla. Selkeästi enemmän porukkaa, rannalla ihan kiva taverna ja ranta oli paljon pienempi eikä ihan niin kaunis ja ihana kuin Pori. Mutta kelpo ranta silti!

 

 Myös laivalla pääsee saaren muille rannoille ja tietysti Kato Koufonisi saarelle.


 Koufonisin kylän ranta on ehkä siistein ja ihanin kyläranta jonka olen nähnyt. Siinä oli mukava käydä vielä ilta-päivä uinnilla rantapäivän päätteeksi.

 
 

 Rannan laiturin sivussa asui monenlaista otusta, merisiilejä ja rapuja tottakai. Papukaija oli melkein naama vedessä kun tutki innokkaasti rapujen touhuja.

Koufonisin kylä. Aika ihana, eikö?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Koufonissia



Rakas ystäväni suunnittele saarihyppelyä. Kateellisena kuuntelin matkareittiä läpi turkoosien vesien, Kyklaadien valkoisten talojen, valon ja rauhan luokse. Koufonisille pitää ystävän mennä, mietin mielessäni. Ehdottomasti.

Siispä tässä kuvapläjäys Kyklaadien pienestä helmestä. Saaresta, jossa ei ole discoja, meteliä tai kiire. Saaren Hora, kylä,  on käveltävän kokoinen, ja sieltä löytyy kaikki tarvittava. Vesi on uskomattoman kirkasta ja rannoilla on tilaa. Ja ruoka. No se on hyvää. Tietysti.

 








 
 
 
 


Toisella kerralla sitten  tule pläjäys Kofonisin ihanista rannoista ja siitä turkoosista vedestä. Aikataulut parhaille eli Porin, Italidan ja Finikan rannoille on kuitenkin jo selvitetty;)