torstai 10. heinäkuuta 2014

Loutro

Kerkesin jo julkaista tuolla toisessa blogissa tarinan Loutrosta. Pikku apinan kanssa vietin kahdestaan tyttöjen lomaa ja meillä oli mahtavaa. Taidan kopioida koko tekstin ja kuvat tähän, kun en muutakaan keksi:)

Valitsimme Loutron lomaa varten kuitenkin väärän viikonlopun, sillä Konstantinos Mitsotakiksen lapsenlapsi sanoi tahdon seuraavana viikonloppuna Loutrossa. Häihin oli kutsuttu koko kylän väki ja lomailijat. Iefimeridan uutisista voi tutkia lisää asiaa:)

No se ei meitä oikeastaan haittaa, sillä me tytöt haimme muutaman päivän rauhaa ja yhdessä oloa ja sitä me saimmekin.
















Tässäpä vielä toisen blogin teksti  kuvineen:

Oodi lomalle

Nimittäin tyttöjen lomalle. Minä ja pikku apina kahdestaan pienen pienessä kalastajakylässä Kreetan etelä-rannalla. Ei autoja, ei meteliä. Ei mitään  muuta kuin ranta, pari tavernaa ja kahvilaa, minimarkettia. Aurinkoa, ruokaa ja pieniä kävelyretkiä. Ihanaa. Pikkuapinan kanssa on varsin mukavaa, sillä hän on vaatimaton, iloinen ja aina valmis touhuihin. Loma ollaan menty hänen ehdoilla. Milloin neiti haluaa uimaan, sinne mennään.  Milloin kävelylle -voltalle- sinne lähdetään. Tänään iltapäivällä pieni halusi kiivetä vuorelle katsomaan kirkkoa. Niin tehtiin (ja huom! vuoren käsitys on vallan erilainen 3-vuotiaalla kuin aikuisella:).

Nyt se kuorsaa tuolla sängyssään, väsyneenä päivän koitoksista.

Se on ihmeellistä, miten erilaisia asioita sitä näkeekään, kun pysähtyy ja antaa lapsen viedä.

"Äiti, miksi tuo mies harjaa seinää maalilla?" (Kylän muurien kalkitsemista). "Äiti , miksi tuo mies pesee rantaa?" (kyllä, näin tapahtui, uusi sora oli saapunut Loutroon ja sitä pestiin makealla vedellä, vaikka meri liplatti siinä sorarannan vierellä). "Äiti, miksi tuo heinäsirkka on kuollut?" jne.

Loputtomia oivalluksia, ihmetyksiä, katseltavaa ja kuunneltavaa.

Muutamia tunnelmia matkalta kahdestaan.


"Äiti, katso tossa on pinkkiä. Miksi?"




"Äiti, mä tanssin tälleen, täällä ulkona. "






"Mennään vuorelle katsomaan kirkkoa."




"Äiti, mä haluan kanssa otta kuvia."




"Äiti, mulla on pairassa syrän ja titi-nalle käsilaukku."


 





Iltavoltalla kylällä. Vastustamaton halu uida äidin kielloista huolimatta. Ei haittaa, aina voi mennä vaihtamaan vaatteet. Pääasia että on hauskaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti