Kun pieni nukahti

Niinkin voi käydä. Että meidän neiti kesäheinä, yökukkuja, päivän virkku, nukahtaa metroon, laivalaiturille tai minne vain.

Tänään pikku apina päätti nukahtaa kahvilassa, iltaruoan päätteeksi, pehmeiden tyynyjen keskelle. Rattaat ovat tietysti toisella saarella ja kantoreppukin oli hotellissa. Matkaa reilu kilometri takaisin, ja neidillä noin 18 kiloa panoa. Aika hiljaiseksi veti. Kellokin oli jo lähemmäs 23.00.

(Vaikka aikaista neidille nukahtaa noin).

Onneksi turistikaupat olivat auki ja saimme ostettua pitkän huivin. Toinen huivi oli kassissa ja niistä sidoimme varsin hyvän menopelin, kantoliinan:) Hetken jaksoimme vielä ihastella Koufonissin kaunista kylää, kuljeskella sen valkoiseksi kalkituilla kujilla, ennekuin palasimme hotellille.

Muoks. Pakko laittaa yksi kuva vielä. Neiti nukahti tänään rannalle. Ei siinä mitään, mutta kun aurinkovarjo päätti juuri silloin päättää päivänsä. Ei muuta kuin neiti kainaloon ja läheisen tavernaan lattialle nukkumaan pyyheen päälle :). Taitaa muuten olla pienellä kuumetta.

 

Pieniä ilon hetkiä Haniassa

Reilu viikko lomasta jo takana ja paljon on hyviä hetkiä ollut. Lähinnä nyt pikku apinan kanssa, sillä papukaija tuntuu hylänneen kokonaan äitinsä seuran. Poika on isovanhempiensa lomapoika, eikä tule edes öisin äidin kainaloon:)

Nuori mies tuntuu ilmestyvän paikalle vain silloin kuin "tyttöystävä" on mestoilla. 8-vuotias Xrysanthi on kulmakunnalla tunnettu topakka nuori neiti ja suorastaan hurmiomaisesti rakastunut papukaijaan. Papukaija ei vielä ole ihan samoilla aaltopituuksilla näissä tyttö-ja poikaystävä kuvioissa, mutta nauttii silti erittäin paljon Xrysantin seurasta. Varsinkin zombie-hippa on hauskaa molemmista.

Pikku apinan kanssa sitten ollaan kujettu ja katseltu enemmänkin. Neiti pääsi hevosajellulle synttäriyllätyksenä ja ilmekkin on sellainen. Iloinen kuski olisi napannut neidin viereensä ajurin paikalla ja antanut pitää ohjaksistakin, mutta siinä vaiheessa neidille iski pupu pöksyyn :)

 

Haniaan on muutamassa kuukaudessa auennut taas koko joukko uusia yrityksiä. Hieno homma!
Niitä on sitten testailtu. Yksi maininnan arvoinen on Eisodion -kujalla oleva Colombo. Paikka ei ole halpa, mutta ei mikään ökykalliskaan. Ruoka on todella hyvää, kettiössä on oikea keittiömestari ja annokset sen näköisiä. Eli lautaselle on tiedossa hieman hienostelua, mutta maku ratkaisee ja sitä on paljon. Ehdottomasti paras fava ja ehkä dakokin tähän mennessä!
 

Ntaliagianni vetää edelleen porukkaa ja alun pitapaikka To Tsita on ainakin parantanut ihan kympillä viimevuoteen. Ja kun huomasimme, että tarjoilijana on edellisiltä vuosilta tuttu nuorimies yhdestä toisesta ravintolasta, päätimme istua syömään (vaikka viime kesänä paikka oli aika heikko). Miekkonen tuli oikein kysymään, muistammeko häntä! No iliman muuta!

Mpotielle taas on auennut creperie. Mainiot letut kaikilla mahdollisilla täytteillä haistaa kauas. Lapsetkin ilahtuivat, kun saivat lounaaksi lättyä. Toinen jäätelöllä ja toffeekastikkeella, toinen jäätelöllä ja mansikoilla. Herkkua!

Kaiken kaikkiaan Hania tuntuu edelleen kodilta. Kavereita on nähty, maailmaa parannettu ja tutustuttu uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Täällä on kivaa!

Titi-vaarin seikkailut Haniassa

Unikaveri taitaa olla lapsen tärkein juttu matkalla. Suunnilleen ainakin. Jos se unohtuu tai häviää, korostuu se unikaverin tärkeys illalla, tai no oikeastaan yöllä, kun uni ei vain tule hyvistä yrityksistä huolimatta. Joku puuttuu siitä kainalosta, joku tärkeä, joka rauhoittaa.

Pikkuapinan Isoisä nalle Titi-nalle perheestä katosi. Maanataina. Keskiviikkona nalle löytyi ko. lapun kanssa hotellin respasta.

Kutakuinkin vapaasti kääntäen nalle-vanhuksen kirjeessä lukee niin, että hän lähti kahden päivän matkalle rannalle virkistäytymään ja lepäämään, ja on pahoillaan, ettei ilmoittanut asiasta.

Meille nimittäin kävi niin, että nalleparka oli kietoutunut hotellin lakanoihin, ja lakanat kun lähtivät pesulaan, lähti nalleraukka mukaan. 

Kaiken nähnyt Isoisänalle kuitenkin selvisi tästäkin retkestä, 100 asteen keittopesusta, matkasta tuntemattomaan. Nallevanhus on nyt kirkkaan valkoinen ja hieman kutistunut ja möykkyinen, mutta kelpaa edelleen pikkuapinalle. Neidistä oli lopulta vain aika hassua, että nalle lähti sillä lailla lomalle.

Enemmän se taisi syödä äitiä, joka kaksi iltaa nukutteli pienokaista vielä reippaasti puolenyön jälkeen:) (ja nähtävästi homma jatkuu, vaikka unikaveri palautuikin. huonot tavat juurtuvat nopeasti:).

Varsinaisen hienosti toimittu tuolla pesulassa kuitenkin, että nalle palautui, ja palautui vielä oikeaan paikkaan takaisin. Kyseinen pesula on iso ja pesee monen monen tahon pyykit. Kiitos kuuluu pesulan henkilökunnalle! Yhden tytön matka on pelastettu!

Nallea ei muuten päästetty silmistä katoamistempun jälkeen ainakaan yhteen kokonaiseen päivään.

Pikkuapinanlla oli muuten synttärit samana päivänä, kun Kreikkaan lensimme. Sen lisäksi, että häntä on nyt täällä juhlittu monenmoisilla jutuilla (ja niille ei tunnu olevan loppua; joka päivä joku tuttu tuo uuden lahjan tai leivoksen tai karkkia; onnittelulaulut ovat kajahtaneet jo useasti; neiti on itsekkin aivan innoissaan pitkittyneestä juhlinnasta ja jo ilmoittanut haluavansa vielä yhden synttrilahjan -retken Hanian majakalle), juhlimme synttäreitä etukäteen Suomessa. Isosedältään apina sai lahjaksi rahaa ja sitä rahaa on nyt sitten tuhlailtu täällä.

Olemme kiertäneet jokaikisen liikkeen, riippumatta siitä myykö se keittiöpyyhkeitä, miesten uimahousuja vai turistikrääsää. Kun neiti sitten tosissaan valikoi vaaleanpunaisia pyyhkeitä ja pinkkejä saviastioita, totesin, että nyt riittää. Nappasin lapsen kainaloon ja painelimme oikeaan lelukauppaan. Siellä tunnin verran pyörittyämme, sai apina rahansa tuhlattua (oikein miellään tietysti).

Frozen-legolinna on nyt sitten ostettu, rakennettu ja kovasti sillä myös leikitään. Niin paljon, että rannallakin tuli tänään itku, kun pitäisi päästä jo hotelliin leikkimään.

Ja siis näin iloinen neiti meillä täällä nyt kulkee. Nalle on löytynyt, rahat on tuhlattu, mutta kaikkea kivaa ja hauskaa tutkittavaa löytyy joka kulmasta. Suurena naurun aiheena on se, että "miksi äiti kaikki sanoo mulle hellouuuu?" Neiti kun ei voi ollenkaan ymmärtää miksi ei hänelle , nuorelle kreikattarelle, puhuta Kreikassa kreikkaa;)

Ravdouxa

Tein tänään pikkuapinan kanssa retken. Lähdimme aamutuimaan autolla kohti Platanosta ja Falassarnaa. Tarkoitus oli viettää mukava päivä rannalla muun perheen kanssa. Papukaija ja vanhempani kun olivat majoittuneet vajaan tunnin ajomatkan päähän Haniasta. Muutamaksi päiväksi vain. Huomenna koko konkkaronkka on palautumassa Haniaan ja meidän kahden tytön rauha järkkyy:) Aamulla meillä oli siis sovittuna treffit Platanoksessa aamukahvin merkeissä.

No jokatapauksessa, Falassarnaan matka kävi ja aamulla, kun Hania kylpi auringossa ja ilma väreili lämpimänä, en tajunnut pakata mukaan pitkähihaista. Virhearvio!

Falassarnan yläpuolella vuorien päällä notkuivat sadepilvet, mutta rannalla aurinko kisaili paksujen poutapilvien kanssa kokopäivän. Niinkin ovelasti, että 50:sestä aurinkorasvasta huolimatta paloin ja niin paloi papukaijakin. Vaikka kokoajan palelin samalla. Aina se aurinko onnituuu yllättämään. Oppitunti numero miljoona kuitenkin on nyt käyty läpi: aurinko polttaa vaikka pilven ja aurinkorasvan lävitse.

Nukuimme päiväunet rannalla palellen, tuulen puhaltaessa vilvoittavasti ympärillä. Kaikki mahdolliset huivit ja pyyhkeet oli kiedottu meidän nukkujien ympärille. Muksut nauttivat myös uimisesta, mutta me arkajalka-aikuiset emme uskaltaneet pulahtaa.

Rantaelämän kohokohtana oli reipas hengenpelastaja, joka säännöllisin väliajoin puhalteli pilliinsä ja komensi uimakansaa lähmmäksi rantaa - Falassarnan virtaukset ja aallot voivat olla petollisia.

Iltapäivällä ajelimme Ravdouxaan. Pienen pieneen kylään, jossa papukaija majoittui isovnhempiensa kanssa. Oikeastaan hotelli ei ollut kylässä, vaan pikku rannalla kylän jälkeen. Kylässä on muutama talo, kirkko tai parikin, mutta ei juuri muuta. Unelias vanhanajan tunnelma valtaa sen läpi ajaessa. Muutenkin Rodopoun niemimaa on kuin eri maasta tai aikakaudelta Hanian tai rantakylien vilinään verrattuna.

Hotellissa on muutama huone ja taverna. Ruoka on taivaallista, sinne ajaa paikallisia lähikylistä syömään ja paikka on usein ihan täysi. Tai sitten ei. Sehän aina riippuu mistä riippuu. Puiden katveessa on kuitenkin mukava katsella auringonlaskua ja ihmetellä elämää. Internettiä täällä ei ole, eikä telkkaria. Aika pn pysähtynyt.

Ranta on kivinen, pyöreitä, ajankuluessa hioutuneita kiviä on hauska tutkia. Ranta oli lähes autio, eikä täällä ole tietoakaan aurinkovarjoista tai tuoleista. Vesi on kirkasta (mutta uimakengät ovat mielestäni tarpeelliset täällä), rantaa ympäröi kalliot ja kiviröykkiöt. Papukaija hyppi kuin vuorikauris kiveltä toiselle ja johdatti minut pienen luolan kautta pienelle rannalle, johon mahtuu juuri ja juuri istumaan.

  

 

 Ja mikäs muu se siinä on kuin kelluva kivi:)

  Auringonlasku on henkeänsalpaavan kaunis Ravdouxassa.

Illalla lähdimme pikkuapinan kanssa hurjaa vauhtia ajelemaan kohti Haniaa - Olin sopinut autonluovutuksen klo 21.00. Haikeina kuuntelimme muiden suunnitelmia Kolymbarin leivoskahvilasta ja iltavoltasta.

Mutta ei, meillä ei ollut aikaa, olihan auto palautettava, kuten kunnon kansalainen tekee. Sopimuksista pidetään kiinni! Vajaan tunnin ajon jälkeen saavuimme vuokra-autotoimistolle, vain huomataksemme, ettei omistajaa näkynyt enää missään. Pienehkö savupilvi nousi pään yläpuolelle ja muutama ärräpääkin taisi päästä.Se siitä sopimuksesta sitten. Puoli yhdeksän aikaan illalla Haniassa on nimittäin aika vaikea löytää parkkipaikkaa ja niimpä mekin kiertelimme puolisen tuntia ennenkuin nappasin paikan kunnalliselta maksulliselta pysäköintialueelta. Huvittavaa on kuitenkin se, ettei parkkimaksua tarvitse maksaa, koska kunnallinen poliisi on lakkautettu. Eli sakottajia ei enää ole:) Näin minulle väitettiin ja maksun jätin sitten suorittamatta.

 Hieman jännittää nyt, että onko siellä tuulilasissa lappunen aamulla vai ei?

Se jää nähtäväksi.

Siellä taas

Siis siellä toisessa kodissa. Kreikassa "mökillä" (no okei, oikeasti ystävän hotelli). Oikeastaan olen aika kateellinen kaikille niille joilla se mökki oikeasti on. Mutta silti en olisi valmis vaihtamaan Kreikkaa ja lomaa turkoosin veden äärellä mihinkään.


Loma alkoi tänävuonna sateen saattamana. Onneksi huomenna jo on kirkkaampaa. Kuulemma.

Tänään lähdimme ystävän kanssa kohtaloa uhmaten Marathin rannalle, aikeena (no hyvä on, haikeana toiveena, sormet ristissä rukoillen sään jumalia) uida tuolla ihanalla rannalla. Ystävällä oli viikon ainoa vapaapäivä ja innokkaina lähdimme sitä yhdessä viettämään.

Totuus on kuitenkin toinen. Istuimme 3 tuntia kahvilassa rankkasateen takoessa ympäristöä. Kerkesimme parantaa maailmaa, juoda kuumaa teetä ja vastailla 4-vuotiaan jäätelönsyöjän loputtomiin kysymyksiin ja hyppyytellä puolivuotiasta, pieni meinasi kuolla tylsyyteen. Taisi pelästyäkkin hurjaa sateen ääntä tuo pienen pieni.

Lopulta, sateen hetkeksi laantuessa hieman, käväisi 4-vuotisas uimassa. Kyyhötin sateenvarjon kanssa rannalla ja suurella tyyneydellä mietiskelin: Tämän olisin voinut tehdä Suomessakin. Siellä minulla olisi ollut kumisaappaat, sadetakki ja monta paksua villapaitaa.

Kesämekossa ja rantaläpsyissä hytisin mustan taivaan alla ja ihmettelin pikkuapinan intoa. Ja tottakai, ainoa pitkähihainen neule, jonka olin raahannut matkalaukussa mukanani, oli jo kastunut. Pieni neiti paleli aiemmin, vielä vaatteet päällä ollessaan ja kietoutui neuleeseeni.

Ihan vahngossa se sitten ui muutamassa kuralätäkössä ja kastui muutenkin pienen neidin sadetutkimuksen myötä. (Ja ihan ilman ironiaa, edellen suurella tyyneydellä mietin, miten uimapuvussa ei tullut ollenkaan kylmä, sateen hakatessa niskaan ja meriveden kutitellessa varpaita).

Lopulta pääsimme lähtemään, ajoimme Hanian toiselle puolelle syömään - ja tottakai siellä suunnalla paistoi aurinko.

Eipä ollut meistä tänään lottoajiksi. Sen verran huonosti onnistuimme valitsemaan ilmansuunnan retkellemme:).

Sade, kesä ja ystävän seura. Ihana päivä.