torstai 7. elokuuta 2014

Kalathasin kaatopaikka

Niin, eikö kuulosta houkuttelevalta? Jos vielä kertoisin, että kyseessä on upea ranta, rupeaa kuulostamaan jo tosi houkuttelevalta...Erehdyimme ja uudelleen emme mene.

Kalathas. Meri välkkyy turkoosina bussin ikkunasta  hiekka kimmeltää kullanvärisenä ja näky on enemmänkin kuin houkutteleva. Saavumme Kalathasiin, Akrotirille. Bussi jatkaa matkaa Stavrosin rannalle vielä pidemmälle (siitä enemmän myöhemmin), mutta me (typerät) päätimme kokeilla jotain uutta. Ei olisi kannattanut. Ensimmäinen vaikutelma, kun astumme rannalle on tämä:




Jatkamme roskien ohitse aurinkotuoleille. Tilaa on vaikka kuinka paljon, innostumme. Jee saamme eturivin paikat, vaikka kello on jo melkein 13.00! Asetumme alas ja katsomme ympärille. Varjot ja tuolit ovat niin lähekkäin toisiaan, ettei tuolia mahdu kunnolla liikuttamaan. Hiekka jalkojen alla on likaista, täynnä tupakantumppeja, muoviroskaa, ruokaa. Ällöä, pidän kengät jalassa. Rantatuoli on likainen ja puoliksi hajonnut. Rahastaja tulee paikalle. 8 euroa! Niin kallista ei ole vielä ollut missään. Pöytää, tuhkakuppia tai roskista ei ole varjon luona. Pyydämme pöydän, jonka saamme vastentahtoisesti. Takarivin kreikatar nostaa metelin hinnasta ja saa erittäin töykeän vastauksen.

Meri itse on puhdas, roskia ei ole, pohja on hiekkaa ja vesi läpinäkyvää. Mutta mutta, koko rannan epäsiisteys aiheuttaa sen ettei huvita. Epäonneksemme Kalathasiin on huonot liikenneyhteydet - paikalle pääsee pari kertaa päivässä ja pois yhtä harvoin. Olemme jumissa 4 tuntia tällä kaatopaikalla. Onneksi lapset nukahtavat uimisen jälkeen ja aika kuluu. Hyvissä ajoin ennen bussin tuloa menemme kahvilaan juomaan. Myöskään siellä ei palvelu pelaa mitenkään erityisesti ja lopulta otamme itse limutölkit jääkaapista ja pillit baaritiskiltä.




Kiitos ei Kalathas, enää en riskeeraa tulemalla sinun luo. Sinua hoitavat ihmiset ovat rahanahneita, eivätkä välitä siitä, että heillä on käsissään on sinun kaltainen helmi. Ranta, joka voisi olla parhaimpia Hanian alueella, mutta on tippunut listan loppuun loputtomilla roskakasoillaan ja välinpitämättömyydellään.

( Ja ennenkuin joku älähtää, viimevuonna Kalathaksen ranta oli hyvin hoidettu. Ehkä se tänäkin vuonna vielä laitettiin kuntoon, toivottavasti)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti