tiistai 26. elokuuta 2014

Faros


Aina niin vaikuttava näky,välillä meren aaltojen vastaanottajana, välillä ylväänä tyynestä esiin nousevana. Veneilijän tuki ja turva, kautta vuosisatojen, nykyisin toki enää sataman komistus, Hanian helmi. Yllättävän monen kuvan taustalla, tietämättään ja tahtomattaan.






Hanian majakka, Faros, Eli Φάρος. 1500-luvun loppupuolella venetsialaisten rakentama majakka. Sataman uudelleen rakennus ja korjaus oli alkanut jo 1300-luvulla, mutta majakka pystytettiin vasta 1595-1601 välisenä aikana. Kun turkkilaiset sitten valloittivat kreetan (osittain), ei heillä ollut kiinnstusta hoitaa Hanian satamaa, vaan se siirsivät kaikki toimintonsa Soudaan. Hanialla oli merkitttävä kaupan ja merenkulun keskus ja Soudan satama soveltui paremmin. Satama alue oli hylättynä pitkään.

Kun vallan ottivat egyptiläiset, jatkoivat he majakan rakentamista nykyiseen muotoonsa 1800-luvulla. Nykyisin majakkaan ei pääse enää sisään, mutta sen ulkopuolta pääsee ihailemaan, jos jaksaa kävellä yllättävän pitkän, välillä hankalankin matkan aallonmurtajaa pitkin. Egyptiläisten aikaan faros sai Minareettimaisen muotonsa. Hanian majakka on yksi kreikan ja maailaman vanhimpia.

Myrskypäivä. Parhaimmillaan aallot löivät reippaasti  yli tuon majakan perustan. Faros on muuten yli 20 metriä korkea






Kilpailut venetsialaisessa satamassa, faros komeana taustalla.


Mielenkiintoista on se, että kun Hanian toinen linnoitus rakennettiin 1500-luvulla (kulkevat näinä päivinä nimillä dytiki ja anatoliki tafros, viisikulmainen muuri, jokaisessa kulmassa portti), kuuluivat majakka ja aallonmurtaja samaan kompleksiin. Yksi porteista oli meriportti, eli tuo majakan ja Firkan (linnoitus Farosta vastapäätä) välinen osuus. Se suljettiin, muiden porttien tavoin, yöksi kettingeillä. Tämä siis venetsialaisten hallituskaudella. Ensimmäiset kirjatut merkinnät Haniasta ovat jo jostain 200-luvulta, jolloin Hania oli vain Kastellin kukkulan alue, Minoalainen asutus. Siitä joskus lisää toisessa bloggauksessa.



  Merian, The Siege of Chania by the Turks in August 1645

 Lucas, The old town of Chania, 1585

Löysin tälläiset mielenkiintoiset kuvat kirjasta, jonka pikkuapina osti viimekesänä Haniasta.  Kuvissa näkyy hyvin tuo kettinki, jolla satama suljettiin. Koko Hanian rakennusprojekti on kyllä ollut vuosisatojen työ, vaikka tiettyjä päivämääriä heittelenkin. Esimerkiksi 1300-luvulla alkoi aallonmurtajan rakennus. Kuvat ovat kirjasta The old town of Chania, a journey through time ( Manousakas M., Banousis-m. Barberi Editions) Isbn numeroa tai julkaisuvuotta ei kirjasta löydy.




Joka vuosi papukaija haluaa kävellä majakalle. Pikkuapinakin olisi tänävuonna halunnut, mutta ei päässyt mukaan, ehkä sitten ensivuonna:)




Majakalta ja aallonmurtajalta on hienot näkymät kaupungille ja satamaan.


 

 


 Ukko-kulta leikki tabetin panoraamatoiminnolla ja sai hassuja kuvia Hanian satamasta:) Kaikissa toki majakka taustalla.

 



 


Tässäpä vielä päivän piristeeksi Radio Faros-Ράδιο Φάρος, 91,8. Linkki vie yhteen radiokanavien soitto paikkaan, mutta onhan noita muitakin,  jos tuolla nimellä googlailee:) Radio faros siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti