Kirkkoja

Ja tässä pienen papukaijan rakas harrastus kuvina. Ne valkoiset kirkot, mustapukuiset papit ja ennenkaikkea kirkon kellot:) Kirkkohulluus alkoi aika pienestä. Kirkonkellojen soitto havahdutti pikkuapinan 3-vuotiana lomalla. Sitten niitä ruvettiin katselemaan silläsilmällä, että josko kohta kellot soisivat? Sitten niitä kirkkoja etsitttiin, valokuvattiin, laskettiin, niissä vierailtiin lomilla ja kotimaassa, niitä tutkittiin internetistä ja lopuksi youtubessa pyöri kellojen kuminointi monta tuntia päivässä. Innostus laajentui kreikkalaisista kirkoista ihan mihin kirkkoon tahansa, joten internetin ihmeellisessä maailmassa olemme kuunnelleet kirkonkellojen soittoa joka puolelta maapalloa. Varsinkin Big Ben ja Porvoon kirkko ovat edelleen papukaijan lemppareita. Juuri tänään tutkimme Hanian isointa kirjakauppaa kirkkokirjan toivossa. Sellaista, joka olisi tyydyttänyt papukaijan vaativan maun ei valitettavasti löytynyt.

Sattuipa kerran eräällä matkalla niin, että hotellin pihan reunaan tai aukion laitaan oikeastaan, avattiin kirkko. Arvatkaa vaan missä pikkuapina vietti koko kolmipäiväiset kirkonsiunausmenot? Kellot soivat, pappi piti jumalanpalvelusta ja pyhää leipää jaettiin kaikille. Joka päivä, kolmen päivän ajan. Aamusta (siis todella aamusta, ennen kukon kiekumisia) iltaan. Siellähän se pieni papukaija pyöri kirkkokansan jaloissa, eikä olisi lähtenyt edes rannalle.

Nykyisin on lyhenteet käytössä kirkkoja bongaillessa. K on tietysti kirkko ja PK on pikkukappeli, ne tiensivussa olevat pienet muistokappelit, jotka on pystytytty yleensä auto-onnettomuuden uhreille. Vuonna 2012 (ainakin, tuo tieto nyt vaan sattui silmien eteen) tapahtui Kreikassa eniten auto-onnettomuuksia koko Euroopan Unionia verrattaessa.

Muuten, papukaijan kirkkojen ja varsinkin kellojen bongailu meni välillä hurjaksi. Meille kotiin on kerääntynyt erilaisia "kirkonkelloja" varmaan sata, suurimmat 30 senttisiä messinkikelloja ja pienimmät kulkusen kokoisia joulukoristeita. Niitä on tullut lahjaksi useilta sukulaisilta, jotka tiesivät pienen miehen intohimosta. Nyt kellot ovat vähitellen unohtuneet (onneksi, korvat lepäävät vihdoin kotona), mutta kirkot ovat silti jättäneet jälkensä pienen miehen sydämeen.